Rahapelit

Useat rahapelit ovat jo vuosisatoja elleivät vuosituhansia vaalineet vanhoja perinteitään. Varsinkin pöytäpelit ovat pysyneet samanlaisina pöytäpeleinä ajan valuessa kuin virtaava joki. Mutta mitäpä jos perinteikkäiden pelien teemaa muutettaisiinkin?

Rahapelien perinteikkyys kunniaan

Yritäpä kuvitella astuvasi rahapelilaitoksen pelaamaan Tähtiensota – teemalla koristettua Blackjackpöytää. Vaikka idean voisi sinänsä kuvitella olevan monissa piireissä innostusta herättävä, on kuitenkin olemassa monia syitä siihen, miksi casinot eivät koskaan hyväksyisi tämänkaltaista muutosta.

Ensinnäkin pelilaitoksilla on monia vaikutusvaltaisia asiakkaita, jotka kuluttavat huomattavat määrät pelirahojaan pelitiloissa. Monet heistä eivät millään olisi rahapelien perinteisten rahapelien mielivaltaisen dekoraation kannalla.

Muutosherkät kolikkopelit

Toisaalta monet kolikkopelit on usein maustettu ties minkälaisella teemalla, jonka tarkoitus on terästää peliautomaatteja ulkoasullisesti. Tämä käy hyvin päinsä, sillä suurin osa kolikkoautomaattien pelaajakunnasta tienaa keskimäärin keskituloisen työntekijän verran, eli tässä yhteydessä ei voida siis puhua vaikutusvaltaisista pelaajista. Sen lisäksi heillä ei ole mitään eri teemoilla koristettuja automaatteja vastaan varsinkaan netissä, jossa tällaisiin peleihin törmää alituiseen.

Mutta mitäpä jos casinoon lisättäisiin aivan uudenlainen peli ihan tuosta vaan? On nimittäin olemassa useitakin rahapelejä, joita pelataan paikoissa, jonne rahapelilaitosten valvonta ei yllä. Voidaan itse asiassa puhua katupeleistä. Katupelit saattavat sinänsä olla pelikokemuksen osalta ihan jännittäviä, mutta eivät useimmiten kuitenkaan sovellu rahapelilaitokseen. Miksi? Se johtuu siitä, että virallisilla pelilaitoksilla on aina tiukat standardit siitä, minkälaisia pelejä heidän pelitiloissaan ylläpidetään. Jos pelit ovat liian monimutkaisia tai epäelegantteja ei niitä voida hyväksyä osaksi casinoiden atmosfääriä.

On kuitenkin mielenkiintoista piirtää ajatuskarttoja kuvitteellisista casinoista, niiden peleistä ja säännöistä. Ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa, jos virtuaalisesta todellisuudesta tehdään todentuntuista, voi tällaisia spontaaneja pelipaikkoja rakentaa mielensä mukaan aivan kuin uniensa sisältöä Inception – elokuvassa.

Monimuotoisuudellakin on väliä

Rahapelien monimuotoisuus on kuitenkin tässä vaiheessa ihan hyvällä tasolla ja etenkin netticasinot pitävät siitä huolen. Kaikkien nettipelien kirjosta on mahdottoman vaikeaa pitää lukua, sillä pelejä on hurjan paljon ja niitä saapuu nopeasti uusia joita pelata.

Toisaalta turhan tiuha vaihtelu ei ole aina paras valtti netticasinoidenkaan osalta. On aina osattava ottaa huomioon perinteisten pelien fani, olipa pelialustana perinteinen puupöytä, tai peliohjelmisto. Varsinkin vanhojen pelien muuttaminen uusiin olisi varsinainen vikatikki vanhojen pelien faneille.

Voimme siis päätellä tästä, että rahapelien järjestäjän kannalta pelivalikoiman valinnan kanssa muistaa, että pelaajia on moneen eri junaan ja kaikki eivät hyväksy pelitarjonnan rajua modernisointia. Sen sijaan ne asiat joihin kannattaa vaikuttaa ovat itse pelitilat. Jopa tutkimus osoittaisi selvästi sen, että pelaajat kuluttaisivat paljon enemmän rahaa luksusta loistavissa pelitiloissa, kuin turhan vaatimattomissa tiloissa.

Jokeripokerin aallonharjalla

Ne pelit jotka modernisointia kestävät ovat lähinnä aivan eri kuluttajaklusterin suosimia pelejä, joita muokkaaminen ei varsinaisesti rumenna vaan useimmiten vain parantaa. Yksi tällaisesta peleistä on varmasti tuttu monille suomalaisille pelaajille. Kyseessä on Jokeripokeri, joka on jo pelkän nuorekkuutensa vuoksi sopiva modernisoitavaksi. Kun tarkastelee asiaa netticasinoiden näkövinkkelistä, huomaakin jo että Jokeripokeria ollaan boostattu hyvin reilulla kädellä. Netissä Jokeripokerista löytyy usein monen käden yhtäaikainen peli, puolipanostusmahdollisuus, tuplaus ja monta muutakin mullistavaa ominaisuutta.

Siinä missä automaateilla pelattavan Jokeripokerin voitot liikkuvat kymmenissä euroissa, voi netin Jokeripokerissa voittaa itselleen yli satatuhatta euroa. Tämä innoittaakin monia siirtymään perinteisestä peliteknologiasta uudempaan netissä pelattavaan teknologiaan.
Netissä Jokeripokeri säväyttää sitä katselevan jo alkumetreillä ja lapsekas mielenkiinto valtaa sivustolla vierailevan hyvin pian.

Pelaamisen alkuun pääsee muutamalla nopealla toimenpiteellä. Niitä ovat oman käyttäjätunnuksen luonti ja pelirahojen siirtäminen pelaajan käyttöön tarkoitetulle tilille. Tämän jälkeen pelaaja pääsee klikkailemaan hiirellä Jokeripokerin ruudussa näkyviä nappuloita ja yrittämään värisuoran sekä muiden korttiyhdistelmien hankkimista.
Netissä Jokeripokerin pelaaminen sopii eritoten niille, joilla viettävät suuren osan vapaa-ajastaan netissä. Ravintoloissa ja casinoissa viihtyville puolestaan Jokeripokeriautomaatit sopivat paremmin. Jokeripokeri ei ole pelkästään korttiyhdistelmien toistoa vaan se on pikemminkin pyrkim